vuodenaikoja

"mielen kaksi vuodenaikaa,

puut huojuu kevättä,

mutta maa nukkuu vielä lumen alla."

Ensimmäinen asia jonka herättyäni pihalta nään on sininen puoli pilvinen taivas, aurinko ja metsän laita joka oli jo karistanut kaiken lumen oksistaan. Ensinmäinen ajatukseni on, "KEVÄT ON TÄÄLLÄ PERKELE!", mutta seuraava ajatus lyheni pelkkään perkeleeseen, huomattuani että lunta oli vielä jäljellä. Siellä se lojuu pihalla muistutuksena siitä että on vielä vasta tammikuun loppu, ja siitä että se voi tulla vaikka kesäkuussa takaisin jos haluaa. Suhteeni lumeen ja talveen on muutenkin kuin stereotyyppisessä parisuhdeväkivaltaisessa heterosuhteessa. Lunta tulee ja sulaa milloin lystää, ja yleensä jättää mennessään muutamat mustelmat. Talvi on yleensä ruma ja kylmä, paitsi silloin kun se satuttaa. Nimittäin olen katkeran suloisesti koukussa Talven kauneuteen n. -30 asteen pakkasilla.

  

Kevät on kuitenkin yksi lempivuodenajoista heti alkusyksyn jälkeen. Kun viime viikolla lämpömittari näytti ensimmäistä kertaa -2 astetta, huusin äiteelle niin kovaa kuin kello kuudelta aamulla uskaltaa huutaa, "Siellähän on melkein kesä!". Kevät kaikkine pajunkissoineen, linnunlauluineen, sateineen, koivun silmuihin on aina niin piristävä näky. 

Talvella luovuuteni ei kuki.

 Olen kadottanut talvikenkäni. En meinaa löytää niitä mistään. Olen yrittänyt etsiä niitä huoneestani joka puolelta, mutta en meinaa muistaa millään mihin olisin ne viimeksi jättänyt. En uskalla/jaksa mennä etsimään niitä varastosta, siellä on liian kylmä ja äiti kysyisi mitä teen ja suuttuisi kun kadotin ainoat talvikenkäni. Vaikka en etsisi, loppujen lopuksi äiti tulisi suuttumaan siitä kun minulla ei ole kunnollisia talvikenkiä.

Luovuus tarvii uskallusta käväistä laatikon ulkopuolella, vaikka siellä voi olla tähän aikaan vuodesta aika kylmä. Minulla on ollut hirveät paineet uskaltaa tuoda luovuuttani esiin eräässä projektissa, jonka tulen tekemään ihan yksin. Sen tiedän, että se tullaan arvioimaan loppujen lopuksi melko raa'asti, eikä se auta asiaa. En tiedä miten selviäisin tästä hengissä, mutta löysin tästä tänä päivänä tapahtuneesta talvikenkien etsinnästä huvittavan samanlaisuuden.

SE ELÄÄ!!

Ajattelin herättää tämän karun muinaismuiston henkiin. En ole ylpeä siitä mitä olin tänne kirjoittanut 15-vuotiaana, mutta olen ymmärtäväinen tätä omituista, syrjäytynyttä ja yksinäistä epämääräistä pulleaa palleroa kohtaan, joka joskus esittäytyi nimelläni. Onneksi aika muuttaa ihmistä, vaikka menneisyyttä ei välttämättä haluaisi muistella.

Ajattelin jakaa tänne seuraavanlaista: Pohdintoja luomisen tuskasta, ajatuksen juoksua tai sitten sen puutetta eli runoja. Ja jos sitä lukijat jaksaa lukea niin havaintoja sinkkuudesta ja parisuhteista. Parisuhde on minulle hyvin abstrakti asia, ja olisi mielenkiintoista kirjoittaa mitä olen ajatellut kyseisestä asiasta aikojen saatossa. Yritin samaa silloin 15-vuotiaanakin, mutta siitä tuli vain kasa epämääräistä valitusta ja angstaamista. Toivottavasti nyt ei käy samoin. Lisäksi tulen jakamaan jonkinlaista ylistävää materiaalia biiseistä, artisteista tai muuten vaan hienoista asioista(?)