Ajatus taittuu kevääksi ja talvi teoiksi.

Hups! Siitä onkin nyt n. kuukausi kun viimeksi kirjoitin tänne yhtään mitään. Mutta nyt olo on niin jännä et ajatukset hyppii seinillä, se johtunee ehkä siitä että valvoin viime yönä kolmeen, mikä taasen johtui siitä että kelloja siirrettiin. Tällä hetkellä ajatuksen virtaa ei oikeen saa mikään loppumaan, saatika puhetta, joten voisinpas hyötyä sitä nyt blogitekstin muodossa.

Heräsin tänään aatokseen että olen polkenut paikoillani pitkän aikaa, ja tuntuu etten ole edennyt elämässä yhtään mihinkään. Olin kadottanut kaikki haaveeni, tavoitteeni ja unelmani jonnekkin muiden antamien ohjeiden, neuvojen, käskyjen ja vaatimusten alle. Nyt olen vain hämilläni ja eksyneen oloinen, mutta viime aikoina olen myös saanut yllättäviltä tahoilta paljon positiivista kannustusta ja neuvoja, jotka ovat tehneet aktuaalisuudessaan minuun tosi suuren vaikutuksen! (HUUH opin eilen uuden sivistyssanan ja päätin nyt vaikuttaa fiksulta ja käyttää sitä että muistaisin sen myöhemminkin).

Identiteettikriisejäkin pukkaa ovista ja ikkunoista enkä tiedä millä keinoin pääsisin itsestäni taas selville. Eniten leijuu tämän suuntaiset ajatukset:
"Onko minusta tähän?", 
"Olenko sittenkään elämässäni oikeassa suunnassa?",
"Onko minusta tämän paatin kapteeniksi?", 
"Suodaanko minulle vielä joku päivä paattiin perämies if you know what I mean *wink wink*?", "Kelpaanko jollekulle sellaisena kuin olen?",
"Olenko täysin rehellinen itselleni?", 
"Peitänkö itsestäni jotain?", 
"Tai olenko liiankin peittelemätön!?", 
"Käyttäydynkö normaalisti?",
"Olenko oikeasti yhtä harmaa kuin tiiliseinä?"

Lisäksi minulla on iskenyt kova ilmaisullinen kaipuu uusiin tapoihin tehdä jotain. Tällä hetkellä piirtäminen, maalaaminen, näytteleminen, ohjaaminen, käsikirjoittaminen, runoileminen, kirjoittaminen ylipäätään, soittaminen ja laulaminen on jo kokeiltu enemmän tai vähemmän ja siinäkin olisi vielä työnsarkaa mutta jokin uusi tapa tehdä kutsuu minua puoleeni. Videointi on pitkään putkahdellut päähäni jo ysiluokalta lähtien, mutten ole ikinä uskaltanut sitä aloittaa ja ehkä hyväkin etten ysiluokalla aloittanut :'D. Olisi mielenkiintoista tehdä materiaalia joka olisi jatkuvasti katsoja-altis, että sen voisi löytää kuka vaan ja nähdä kuka vaan, yleensä olen tottunut pitämään teoksiani omana tietonani muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, vaikkakin koitan puhutella niissä yleisesti ottaen kaikkia ihmisiä. Videoidessa pääsisin samalla eroon kamerapelostani. En uskalla nimittäin puhua kameralle tai ylipäätään olla häpeilemättä kameran/katsojan kritisoivien silmien alla (jotka loppujen lopuksi ovat vain omat kritisoivat silmät). Mutta haluaisin tehdä materiaalia joka näkyisi ja puhuttelisi ihmisiä, ei enää vain minua. "Itselleni"ilmaisun aika alkaa pikkuhiljaa hiipua, (mutta uskon ettei koskaan katoa kokonaan! koska noh miksi tekisin mitään jollen tekisi sitä myös itselleni)

Youtube olisi siitä hieno paikka luoda asioita, koska saa kokeilla itse ja luoda omaa visiotaan ja nähdä mihin suuntaan idea kasvaa. Saisi innoissaan luoda jotain ja antaa armottoman tavallisen tallaajan katsojakritiikin purra ja repiä teos riekaleiksi ja miettiä vasta sitten mikä meni "väärin". Vain siten saadaan luotua jotain uusia ideoita, näkökulmia, jotain uutta jota esim. teatteripiiri julistaa ympäriinsä etsivänsä, kangistuessaan samalla itse sääntöihinsä, kaavoihinsa, byrokratiaan tai poikkitaiteellisuuteensa liian monimutkaisine tulkintoineen. Ei olisi mitään koppavia ammattialan ihmisiä jotka paljastavat heti ettei tämä idea tule onnistumaan, ja sitten pilaavat kaiken möhläilyn, tekemisen palon, sähellyksen, kokemuksen ja ilon nuorelta ihmisiltä. (btw, asiaa hieman sivuten, minua ärsyttää suuresti tapa jota jotkut ihmiset opettaessaan tekevät, riistävät oivaltamisen ilon kertoessaan suoraan vastauksen.)

Aloitin tänään katsomaan Milla Paloniemen minivlog-sarjaa MILLAN MATKASSA ja se on tietynlaisessa häpeilemättömyydessään ja aitoudessaan tosi mielenkiintoista kattottavaa! Ei sisällä mitään "Hei näytän teille minun ihanaa arkeani, joka on suoraan revitty jostain kiiltokuvista", mutta joka ei kuitenkaan arkisuudessaan ole tylsä, joka on yllättävää! Olisi kiva saada samanlainen ihminen ystäväksi kuin Paloniemi.



p.s. otin sattumalta 2 kuvaa jossa vertasin sitä miltä näyttäisin aamuisessa kuvassa instagramissa ja sitä miltä minusta oikeasti tuntui sinä aamuna